Miksi? Voi miksi?

Mikä kirja?

Anna Ottossonin kyselykirja ruoasta ja terveydestä. Kirja perustuu Ottossonin omassa työssään jatkuvasti kohtaamiin väärinkäsityksiin. Hän kertoo tottuneensa vastailemaan kysymyksiin ruoasta ja terveydestä, ja eräänä päivänä päätti kerätä kysymykset vastauksineen samojen kansien sisälle.

Mitä kirja käsittelee?

Kirja käsittelee ruokaa ja syömistä, liikuntaa ja erilaisia terveydellisiä asioita. Kirja on jaettu eri teemoihin, joita ovat mm. Paino, Allergiat, Ruoka ja kuntoilu. Myös eri ruokaryhmille on pyhitetty omat osiot. Muuten kirjan rakenne on yksinkertainen: kirjoittaja esittää kysymyksen ja sitten vastaa siihen lyhyesti.

Millainen on kirjan tietosisältö?

Kysymykset  ovat pääosin sitä luokkaa, ettei niitä odottaisi kuulevansa 2000-luvun hyvinvointiyhteiskunnan kasvateilta. Esimerkkejä: Kuinka mitata vyötärönympärys? Lihottaako rasva? Lihonko jos syön leipää? Tuleeko oluesta kaljamaha?

Vastaukset ovat pääosin ympäripyöreitä itsestäänselvyyksiä, jotka saavat joko vihaiseksi tai kysymään kymmenen lisäkysymystä. Tai molempia.

Mitä hyvää kirjassa on?

Kirjan taitto on mukavan raikas ja tekee siitä helposti lähestyttävän. Malin Norlanderin tekemä piirroskuvitus on oikeastaan aika hauska, ja kuvia on riittävästi.

Miksi kirja on julkaistu?

Voi kunpa tietäisin. Ehkä kirjan olemassaoloon löytyy selitys ruotsalaisesta kulttuurista?  Suomeen kirja istuu huonosti, enkä todellakaan osaa kuvitella kuka kirjan haluaisi itselleen hankkia.

Ottosson, Anna. Lihottaako leipä? Kyselykirja ruoasta ja terveydestä. Helsinki: Schildts, 2009. Alkuteos Blir man tjock av bröd? julkaistu Ruotsissa 2007.

 

Tanakkaa tietoa lihavuudesta

Harvoin sitä tulee näin painavaan kirjaan tartuttua, sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti. Pertti Mustajoen ja kumppanien toimittama kirja on suunnattu terveysalan ammattilaisille, ja esittelee uusinta tutkimustietoa lihavuudesta, sen syistä ja hoidosta. Kirjan sisältö on jaettu neljään osaan, joista ensimmäisessä käydään läpi perustiedot lihavuudesta ja sen vaikutuksesta terveyteen. Toisessa osassa keskitytään lihavuuden ehkäisyyn, kolmannessa sen eri hoitomuotoihin. Kirjan neljäs osa keskittyy lasten ja nuorten lihavuuteen.

Tartuin kirjaan vähän epäröiden, sillä omat kokemukset Suomen terveydenhuollon virallisesta kannasta lihavuuteen eivät ole mitenkään positiivisia. Johan sen kirjan nimikin sanoo: lihavuus on ongelma. Kirja osoittautui kuitenkin erittäin positiiviseksi kokemukseksi, ehkä erityisesti siksi että siinä esitelty tieto perustuu ihan oikeaan lääke- ja terveystieteelliseen tutkimukseen. Lihavuutta on myös käsitelty todella monesta näkökulmasta perimää ja psykologiaa unohtamatta. Paikoitellen teksti oli kataiselleni maallikolle vaikealukuista, mutta ei kirjaa kannata maallikoiden kannesta kanteen lukeakaan: sen kun valitsee itseä kiinnostavat osuudet. Valinnan varaa kirjassa riittää.

Sisältö:

I LIHAVUUDEN TAUSTOJA

Aikuisten lihavuus Suomessa ja muualla / Aila Rissanen & Mikael Fogelholm

Lihavuus ja terveys / Matti Uusitupa

Lihavuus, laihduttaminen ja terveyteen liittyvä elämänlaatu / Jarmo Kaukua

Lihavuuden arviointi / Mikael Fogelholm

Rasvakudos – aineenvaihdunta ja merkitys lihavuudessa / Marjukka Kolehmainen & Matti Uusitupa

Energiantarve ja -kulutus / Mikale Fogelholm

Perimä ja lihavuus / Matti Uusitupa

Ruokahalun ja kylläisyyden säätely / Leila Karhunen & Pertti Mustajoki

Lihavuuden ja syömisen psykologiaa / Aila Rissanen & Pertti Mustajoki

II LIHAVUUDEN EHKÄISY

Lihavuuden ehkäisyn strategiat / Mikael Fogelholm

Lihavuuden ehkäisy hyviä ruokatottumuksia ja fyysistä aktiivisuutta edistämällä / Mikael Fogelholm & Paula Hakala

III LIHAVUUDEN HOITO

Lihavan potilaan tutkiminen ja hoitomuodon valinta / Pertti Mustajoki, Aila Rissanen, Matti Uusitupa

Lihavuuden ruokavaliohoito / Paula Hakala

Erittäin niukkaenerginen dieetti / Pertti Mustajoki

Fyysinen aktiivisuus / Mikael Fogelholm

Syömisen hallinta ja kognitiivinen käyttäytymisterapia / Raimo Lappalainen

Lihavuuden lääkehoito / Jarmo Kaukua & Aila Rissanen

Leikkaushoito / Timo Sane

Laihdutustuloksen säilyttäminen ja painonhallinta / Mikael Fogelholm

Lihavuuden hoidon käytännön toteuttaminen / Pertti Mustajoki & Raimo Lappalainen

IV LASTEN JA NUORTEN LIHAVUUS

Yleisyys ja muutokset Suomessa / Hannu Lagström

Lihavuuden vaikutukset lapsiin ja nuoriin / Matti Salo & Mauno Mäkinen

Lasten lihavuuden arviointi / Tero Saukkonen

Lasten ja nuorten lihavuuden hoito / Outi Nuutinen

Mustajoki, Pertti & Fogelholm, Mikael & Rissanen, Aila & Uusitupa, Matti (toim.) Lihavuus: ongelma ja hoito. 3. uud. p. Helsinki: Duodecim, 2006.

 

Lomalaisen terveisiä

Huhhuh-hulinaa, kesäloma alkoi ja säät ovat suosineet. Niinpä tietokoneeseen tarttuminen on saanut jäädä, on olevinaan ollut ihan liian kiirus olla ja elää. Hyvä näin: kaloreita palaa kun viilettää paikasta toiseen sen sijaan, että istuisi koneen ääressä.

Painon kanssa meillä on menossa pienet neuvottelut. Vaikka pidin tarkasti kiinni syömäni ruoan laadusta ja määrästä sekä riittävästä nestetankkauksesta, jo toisena viikkona paino nousi 300 grammaa. Jotenkin ilmeisesti aavistelin sitä, sillä otin ruokapäiväkirjan mukaan punnitukseen. Ohjaaja tutkiskeli sitä ja hyvin nopeasti mielestään löysikin syyn painon nousuun: syön liian vähän. Elimistöni on nähnyt nälkää liian kauan, joten se on siirtynyt säästöliekille. Sain komennon syödä päivittäin vähintään kolme pistettä enemmän kuin tähän asti.  Katsotaan, josko siitä on apua.

Olen lomalla koko ihanan heinäkuun, ja suunnitteilla on mm. useampia pieniä kotimaan matkoja. Niinpä pidän koko heinäkuun taukoa bloggaamisesta ja oman navan ympärillä pyörimisestä ;) Laihdutusprojekti jatkuu entisellään, mutta pää saa nyt levätä. Palaan linjoille taas elokuussa.

Oikein suloista suvea teille kaikille!

 

Brueghel piti pullukoista

Brueghel piti pullukoista
keinuvalanteista pakaraposkista
melonirinnoista
reisistä jotka uivat
kuin kaksi venettä

Tizian lempeästi peitti
punaiseen hehkuun
silkkisen ihon pyöreissä käsivarsissa
verhosi kultaan ja purppuraan
runsaan kuningattarensa

Renoir, tirkistelijä
solutti avaimenreiän sinne
missä talon rehevä palvelijatar
peseytyi porsliinivadissa
ja tarjosi katsojalle
kaartuvat pakaransa.

Eila Jaatinen. Lihavan matamin laulut. Helsinki: Kirjapaja, 1989.

 

Tizian: Venus and the Lute Player, 1560

 

Terapian tarpeessa?

Tällä kirjalla on ollut fiksu kääntäjä. Jos kirjan nimi olisi käännetty suoraan, ei kovin moni suomalainen tähän tarttuisi – meillä kun käyttäytymis- ynnä muut terapiat eivät ole kovin kummoisessa kurssissa.

Kirjan viesti on kuitenkin ihan järkevä: jos haluaa laihtua, on lopetettava laihduttaminen. Tämä viesti on tuttu lähes kaikista laihdutusoppaista, ja Stahre lähestyy sitä ajatusmallien muutoksen kautta. Hänen mukaansa ylipaino on yhteydessä ennen kaikkea stressiin, tunteisiin ja minäkuvaan, joita lähdetään korjaamaan yhdeksän askelen ohjelmalla:

1. Muuta kielteisiä uskomuksia
2. Vahvista minäkuvaasi ja itseluottamustasi
3. Muuta kielteisiä ajatusmallejasi
4. Ryhdy oman elämäsi herraksi
5. Aseta rajoja ja sano ei
6. Stressi voi aiheuttaa ylipainoa
7. Näin saat stressin hallintaan
8. Käy myönteisiä keskusteluja
9. Tavoitteiden ja muutosten toteuttaminen

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa toimii johdantona, joka keskittyy stressiin, tunteisiin ja minäkuvaan. Toinen osa on varsinainen yhdeksän askelen ohjelma, johon liittyy harjoituksia. Viimeisessä osassa esitellään ruokavalio-ohjelma ja tarjoillaan valmiita ruoka-ohjeita. Ja kas, kuinka ollakaan: kasvisvoittoiset ruoka-ohjeet tässäkin kirjassa sopisivat mihin tahansa perinteiseen laihduttajan ruokavalioon.

Tämä opas sopii mielestäni parhaiten niille laihduttajille, jotka uskovat terapiaan. Uskon lisäksi on löydyttävä halua punnita syömisensä – ainakin, jos aikoo noudattaa kirjassa suositeltua ruokavaliota. Hyvää kirjassa ovat harjoitukset: niistä löytyy monta mielenkiintoista kysymystä yksin pohdittavaksi tai vaikka yhdessä keskusteltaviksi.

Stahre, Lisbeth. Laihduttamisen loppu: yhdeksän askelta pysyvään painonpudotukseen. Helsinki. Edita, 2007. Alkuteos Gå ner i vikt med kognitiv beteendeterapi, 2005.

 

Motiiveista ja tavoitteista

Olen tällä hetkellä kriisissä: minun on tehtävä päätös suuntaan tai toiseen. Jatkanko Painonvartijoitten ohjelmalla, vai yritänkö Borgin ohjeiden mukaan?

Kriisi on saanut minut pohtimaan motivaatioitani laihtumiselle. Tällä kertaa se tärkein motivaatio oli parempi olo: tunsin oloni todella hirveäksi, ähky oli koko ajan ja vatsa tuntui olevan joka paikassa tiellä. Vältin tietoisesti portaita, sillä niiden kiipeämisestä sain melkein hertslaagin (pitäisi olla: hjärtslag). Huono olo heijastui myös käytökseeni: en enää nauttinut työhöni kuuluvasta  esiintymisestä ja vältin viimeiseen asti tilaisuuksia, joissa olisi joutunut olemaan framilla. Vapaa-aikana pysyin lähinnä neljän seinän sisällä, ettei kukaan vaan olisi nähnyt. Oman itsen häpeä oli suuri.

Huh. Ihan puistattaa kun muistelee tuota aikaa kymmenen kiloa sitten. Tällä hetkellä tunnen itseni hyvinkin omankokoiseksi ja olen sinut kehoni kanssa. Tiedän toki olevani vieläkin sairaalloisen lihava, mutta kun sitä on ollut aina, ei paremmasta tiedä :) Joten nyt kuljen missä haluan, teen mitä haluan ja kaiken pää pystyssä. Miksi minun pitäisi siis laihtua enää lisää, olenhan nyt onnellinen ja tyytyväinen elämääni?

Terveys on tosi hyvä motivaattori. Nuorempana ne terveysvaroitukset saivat vain hymähtämään, eihän sitä minulle mitään voi tapahtua. Kunhan hössöttävät. Mutta nyt kun neljänkympin rajapyykki on ohitettu, on sitä vähitellen alkanut tajuta ettei kroppa kestä ikuisesti.  Ennen flunssakaan ei minuun iskenyt, mutta nykyisin kärsin samat pöpöt kuin kaikki muutkin. Osana aina terveen ihmisen identiteetistä luopumista olen alkanut vitsailla, etten tule elämään eläkeikään asti. Mitäs jos se onkin totta?

Niin että: hyvä ja terve elämä myös eläkeläisenä on hyvä motivaatio laihdutuksen jatkamiselle. Mutta se ei riitä, tarvitaan myös pienempiä tavoitteita jotka ylläpitävät jaksamista. Tavoitteita, kuten:

- Kontion saapas menee jalkaan ilman, että varsi täytyy taittaa alas. (Ehdoton ykköstavoite!)

- Polven saa heitettyä rennosti toisen päälle istuessa, se kun on niin ihanan naisellinen tapa. Nyt on hyvä jos saa hinattua nilkan toisen polven päälle.

- Tunne siitä, että katoaa patjan sisään: kroppa on niin litteä, ettei siitä jää patjan päälle juuri havaittavaa möykkyä. Nythän armas outokumpu kohoaa melkein silmien tasalle :)

Millaisia tavoitteita sinulla on?

 

Kantapään kautta opittua

Kuva: wokka

Ärrin purrin. Kolmesataa grammaa plussaa, vaikka pysyin mielestäni tosi hyvin pisteissä. Arvatkaas, harmittiko.

No, syitähän piti lähteä analysoimaan. Ja kyllähän niitä löytyikin, kun vähän aikaa ruokapäiväkirjaa tuli tutkittua. Muistin, että olin syönyt vähän ylimääräistä vain yhtenä päivänä – ja silloinkin kaksi näkkäriä ja sulatejuustoa. Mutta todellisuus oli toinen: ylityksiä tapahtui neljänä iltana, ja näkkärin kaverina oli usein viili tai lasi maitoa tai, tai, tai.. Niin sitä ihminen itseään pettää.

Paljastui sieltä muutakin: ruoka on ollut kovin hiilihydraattipainotteista. Rahat ovat tässä kuussa tosi tiukalla, ja ruokavalio on koostunut lähinää leivästä ja pastasta – niitä saa halvalla ja ne täyttävät mukavasti. Kasviksia ja hedelmiä ei ole tullut syötyä juuri ollenkaan, varsinkaan koska työpaikan ruokalassa kesän “salaattipöytä” koostuu pelkästä tuorekurkusta. Ja silleistä. Voi hyvänen aika. Pääruoka kasvissyöjille on keittoa, joka pitää kylläisenä tasan tunnin. Viimeiset pari viikkoa olen ihan oikeasti nähnyt nälkää.

Ryypättyäkään ei ole tullut tarpeeksi: on olevinaan niin kiire, ettei kerkiä. Illalla kotona aloitan juomalla litran vettä, mutta kertarysäys ei jatkuvaa lipitystä kuonanpoistajana korvaa  millään.

Nyt kun syyt ovat selvillä, ne on helppo korjata. Visa saa nyt vinkua jotta saadaan ruokavaliosta järkevämpää. Ja vettä juodaan pitkin päivää. Ja sitten se varsinainen oppimisen tulos: omaan muistiin ei enää luoteta vaan todellisuus tarkistetaan ruokapäiväkirjasta. Onneksi olen ollut rehellinen itselleni sen täyttämisessä ja merkannut muistiin myös ylimääräiset syömiset. Vaan eipä siitä ole apua, ellei merkattua tietoa käytä hyväkseen.

Nyt otetaan oikea ryhtiviikko. Ensimmäinen pullollinen vettä on jo juotu. Tästä se taas lähtee.

 

Hei! Olen Helkaneiti. Olen impulsiivinen innostuja

Joko Patrik Borg alkaa tulla korvista? Elä huoli, lupaan että tämä on ainakin tällä erää viimeinen kirjoitukseni hänen ajatuksistaan. Rentoa painonhallintaa teki minuun todella suuren vaikutuksen, ja tietysti päässä pyöriviä asioita haluaa purkaa kirjoittamalla.

Niin kuin nyt tuota eilen kuvaamaani laihduttajien tyypittelyä. Tunnustan sen suoraan: kuulun impulsiivisiin innostujiin, jotka höyrähtävät milloin mistäkin uudesta. Eikä impulsiivisuus kohdallani suinkaan rajoitu vain laihdutukseen liittyviin asioihin :)  Kyynisyydeltä olen onnistunut säästymään, mutta ikä ja koulutus ovat tuoneet mukanaan tervettä kriittisyyttä.

Borg antaa vinkkejä, joilla impulsiivinen innostujakin voi onnistua laihduttamisessa. Hän kehottaa meitä ryhtymään realisteiksi: meidän pitää ottaa vähän hitaammin, keskittyä hyvän olon kokemuksiin ja ahaa-elämyksiin. Tasainen ateriarytmi, herkkuhetkien hyväksyminen ja joustavuus ovat tärkeitä.

Me innostujat tykkäämme miettiä mahdollisimman vähän itse, joten suosimme muiden laatimia valmiita ohjelmia ja ohjeita. Ongelma on se, että valmiit ohjelmat harvoin soveltuvat arkeen. Meidänkin on pakko ottaa vastuu omista valinnoistamme, vaikka mustavalkoisuuden puute voi aluksi tuntua vaikealta.

Meidän innostujien  on kuulemma hyvä välttää liiallista vaa’alla ramppaamista, sillä kykymme käsitellä laihtumiseen kuuluvat ajoittaiset jumit tai jopa painon nousut on kovin huono. Paras punnitustahti olisi joka toinen viikko.

Pakko myöntää, että Borgin sanomassa on vinha perä. Ainakin itse olen valmis allekirjoittamaan kaiken edellä kuvatun: tykkään valmiista ohjelmista, joita noudatan laput silmillä. Maailmani on mustavalkoinen, ainakin näissä asioissa. Ja punnitus sitten.. ehkä olette  huomanneet tunneseikkailuni vaakojen kanssa. Joka toinen viikko tapahtuva punnitus olisi taatusti minulle hyvä vaihtoehto, mutta kun Painonvartijat eivät hyvällä sellaista katso. Itselläni on niin heikko tahto, että ainakin vielä tarvitsen ulkopuolista kontrollia onnistuakseni.

Mutta ehkä tähänkin vielä jonakin päivänä tulee muutos. Rentoon painonhallintaan siirtyminen ja pisteiden laskemisen lopettaminen hirvittää. Kuten Borg itsekin varoittaa, on vaikea uskoa että tiukoista ruokavalioista luopumalla voi oikeasti laihtua. Tiitula aikoo osoittaa, että voi. Pitäisiköhän minunkin?

Lähde: Borg, Patrik. Rentoa painonhallintaa. Helsinki: Otava, 2009.

 

Laihduttaja, tunnista tyyppisi

Impulsiivinen innostuja kokeilee kaikkea, mutta kärsii lyhytjännitteisyydestä. Hänelle laihdutus koostuu spurteista, ei pysyvästä elämäntavan pysyvästä muutoksesta. Hyväntuulisesta innostujasta sukeutuu ajan kanssa kyyninen jojoilija, jonka tietopohja on todellisuudessa erittäin heikko.

Painokeskeinen kontrolloija arvioi syömäänsä sen mukaan, miten se vaikuttaa painoon. Hänellä on tiukka kontrolli ja hän laskee jokaisen kalorin tarkasti. Kontrolloijan maailma on mustavalkoinen, täynnä sallittuja tai kiellettyjä ruokia. Jos hän pitää itseään liian kireällä dieetillä, nälkä saattaa ottaa vallan ja kontrolloija joutuu ahmimiskierteeseen.

Tietämätön ja huoleton ei pahemmin teorioista välitä, eikä varsinkaan puntarin lukemista: elämässä on ollut hieman muutakin tekemistä kuin vartioida painoaan. Näin häneltä puuttuvat myös kaikki uralaihduttajien syömisongelmat, ja laihtuminen käy häneltä yleensä erittäin helposti.

Itsepäinen rykäisijä lopettaa syömisen kuin seinään ja liikkuu hullun lailla. Kunnes hyytyy: loppu laihdutukselle tulee yleensä hyvin nopeasti. Vähemmän huimapäiset rykäisijät usein onnistuvat laihtumaan: he ovat niitä, jotka jättävät päivittäiset kahvipullat ja luopuvat hissin käytöstä.

Näpräilevä tiedonhaalija hallitsee laihdutuksen ja ravinnon teoriapuolen, mutta soveltamisessa saattaa olla suuriakin ongelmia. Näpräilijä tekee mielestään paljon, mutta useimmiten keskittyy epäolennaiseen: luopuu sokerista päivän ainoassa kahvikupposessa, mutta unohtaa lisätä kasvisten määrää ravinnossa.

Mukavuudenhaluinen unelmoija haluaa laihtua, mutta silti säilyttää kaikki elämän nautinnot. Hänelle tyypillistä on kuurilaihduttaminen: herkuista kieltäydytään kuurin ajan, mutta sen päätyttyä palataan takaisin entisiin tapoihin.

Vakaa etenijä keskittyy rennosti olennaiseen. Hän on valmis hitaaseen etenemiseen eikä anna lyhyiden vastoinkäymisten masentaa. Maltillisuus, sallivuus, rauhallisuus ja maalaisjärjen käyttö kuvaavat vakaata etenijää.

Lähde: Borg, Patrik. Rentoa painonhallintaa. Helsinki: Otava, 2009.

 

Renoir: Luncheon of the Boating Party (1881)

 

Hypnoterapeutin opas solakoitumiseen

Edessä olevan juhannuksen kunniaksi päätin avartaa mieltäni ja kannoin kirjastosta kotiin laihdutusoppaan, jonka normaalisti laskisin huuhaa-osastolle. Suuronen-Geibin seitsemän askelen opas lupaa seitsemässä viikossa seitsemän kilon laihtumisen. Anteeksi, ei laihtumisen vaan solakoitumisen. Sehän on ihan eri asia.

Seitsemän hunnun tanssi (hunnut ovat kuulemma rasvahuntuja – kiitos vaan tästäkin mielikuvasta) etenee seuraavin askelin:

1. Ylipainon syiden tiedostaminen ja itsearviointi
2. Päätös solakoitua ja suunnitelman laatiminen.
3. Suggestioiden ja mielikuvien valinta sekä oman nauhan teko.
4. Herkutellen solakaksi: ateriaohjeita.
5. Pirteyttä ulkoilusta.
6. Uudistu levätessäsi.
7. Hellittele itseäsi eli apua ja palkkioita.

Eli käytännössä opetellaan terveellisen elämän perusperiaatteita: oikeaa ruokaa, liikuntaa ja riittävää lepoa. Hellittelyosio sisältää suosituksia aromaterapiasta, naurun lisäämisestä ja itsensä palkitsemisesta vaikkapa teatterikäynnillä tai retkellä.

Kohtaan iloisen yllätyksen alkuvaiheessa kirjaa: aina suosimani valkuaisen (tai proteiinin) ja vihreiden kasvisten yhdistelmä on kuulemma nimeltään voimalounas, jonka on lanseerannut tunnettu lihavuustutkija Judith Wurtman. Ei ihme, että se on saanut olon tuntuman energiseltä ;)

Kirjan itsesuggestio-osuudessa luodaan harjoituksilla ja teksteillä oma ääninauha. Nauhalle luetaan suggestioita ja luodaan mielikuvia eri tilanteisiin ja tarkoituksiin. Jotta alkuun pääsy olisi mahdollisimman helppoa, kirjasta löytyy valmiita ehdotuksia aterioiksi ja valmis kahden viikon ruokalista. Ateriat ovat kasvispainotteisia ja sopisivat mihin tahansa suomalaiseen laihduttajan ruokavalioon. Tällaisia ohjeita olen joskus nuoruudessa saanut omalta ravintoterapeutiltani.

Kirjan lukeminen vaatii tietyntyyppistä mieltä. Sellaista, joka ei anna selfhelp- ja psykohöpinän häiritä. Usko hypnoterapiaan olisi myös tarpeen. Itse tukeudun mieluummin Borgin tapaisiin asiantuntijoihin.

• Tutustu kirjan sisällysluetteloon sekä tekijän itse kirjoittamaan teos-esittelyyn

Suuronen-Geib, Heljä. Solakaksi mielen voimin: seitsemän hunnun tanssi. Jyväskylä: Gummerus, 2001.

 

Jippii!

Ihana Laurentzia vinkkasi, että Rentoa painonhallintaa löytyy Kirjatorilta kympillä. Kipitin hetimiten paikalliselle torille, ja tosi on! Nyt olen oman kappaleen ylpeä omistaja.

Kirjatoreja löytyy Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Turusta, Tampereelta, Lempäälästä, Jyväskylästä, Kuopiosta ja Joensuusta.

Ellet satu asumaan lähimaillakaan, ei hätää: uusi nidottu painos  irtoaa kahdella kympillä kirjakaupasta kuin kirjakaupasta.

 

Vaakaseikkailut jatkuvat

Viime viikolla masennuin, kun kotivaaka näytti reilua painon lisäystä. Tänään se näytti lähes puolentoista kilon pudotusta. Voi hyvänen aika. Tietenkään tuo ei voi  pitää paikkansa, mutta hyvälle tuulelle luku minut sai.

Painonvartijat on vähentänyt ryhmä-aikojaan kesän vuoksi, joten joudun nyt siirtymään perjantai-aamujen punnituksesta tiistai-iltoihin. Vähän tuo harmitti, aamuisin kun paino on yleenä alhaisempi. Niin sitä yrittää pettää itseään :)

Punnitusajankohdan muutoksen myötä aloitan painon seurannan uudestaan alusta.

 

Tarina avautuu

Eilistä tarinaa lukiessa oli varmasti helppo ymmärtää, miksi paino nousi.  Kyse ei tosiaan ollut geeneistä, vaikka itselleni niin yritin uskotella. Syömisessäni oli kaikki pielessä:

Söin liian vähän ja iltapainotteisesti. Kun jätin aamiaisen ja lounaan väliin, verensokerini lähti hurjaan laskuun. Lopulta nälkä iski tosissaan. En enää kyennyt kiinnittämään huomiota syömäni ruoan laatuun vaan valitsin nopeimman – ja ehdottomasti huonoimman –vaihtoehdon. Vaikka olisin syönyt järkevästi, se olisi ollut liian myöhäistä: näläntunne oli kasvanut niin suureksi, ettei keho enää tyytynyt kohtuuteen. Siksi nälkä iski pian uudelleen, vaikka kaiken järjen mukaan syödyn aterian viinereineen olisi pitänyt  enemmän kuin riittää nälän sammuttamiseen.

Syömäni ruoka oli liian heikkolaatuista: lähes pelkästään rasva- ja hiilihydraattipitoinen ruoka ei sisältänyt riittävästi kehon tarvitsemia ravintoaineita. Keho ilmaisi tarpeensa jatkuvana näläntunteena.

Syömiseen liittyi häpeää ja kieltäytymistä. Koin, että viinerien ja sipsien syöminen oli väärin. En kuitenkaan voinut hillitä ruokahimojani, vaan peittelin häpeääni ostamalla herkkuja kokonaisen perheen tarpeiksi.

Syömisestä hain lohtua ja mielihyvää. Mielihaluni eivät kohdistuneet itse ruokaan (viinereihin ja sipseihin) vaan niiden syömisen tuomaan kylläisyyden tunteeseen. Lohtu- ja tunnesyömistä esiintyy kuulemma vain kaltaisillani ikuisilla laihduttajilla, jotka suhtautuvat ruokaan rajoittavasti. Meillä varsinainen ongelma ei ole ns. tunnesyöminen, vaan ruoan liika kontrollointi.

Patrik Borgin mukaan ratkaisu tarinassa kuvattuun syömiskierteeseen on yksinkertainen: säännöllinen ruokailurytmi ja ruoan laadun parantaminen. Usein ja säännöllisesti syömällä ja ravintoarvoiltaan hyvään ruokaan keskittymällä keho saa tarvitsemansa ja nälkä ja mieliteot pysyvät poissa.

Ja pakko se on myöntää, että Borgin sanomassa on vinha perä. Laihdutuksen myötä olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, milloin ja mitä suuhuni pistän. Paino laskee kuin itsestään, eivätkä mieliteot vaivaa kuin satunnaisesti. Poissa on sipsien ja jäätelön himo, josta aiemmin kärsin päivittäin. Karkkia oli saatava vähintään joka toinen päivä, mutta nyt sitä ei ole kaivannut pariin kuukauteen. Suolapähkinöistä uneksin ennen joka yö, mutta nyt en ole ajatellutkaan niitä kuukausiin.

Ja se tunnesyöminen: kuvittelin aina olevani tunnesyöjä, joka mätti ruokaa  tunteeseen kuin tunteeseen. Mutta miksi tätä ei ole esiintynyt sen jälkeen, kun aloitin tämänkertaisen laihdutusprojektini? Voisiko tosiaan olla niin, että tunnesyömisessäni oli oikeasti kyse huonosta ja riittämättömästä ravinnosta?

Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että syömisongelmiini on löytynyt sekä selitys että ratkaisu. Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että minulla on toivoa päästä irti tästä jatkuvasta jojolaihduttamisen kierteestä. Ensimmäistä kertaa minusta tuntuu siltä, että voin parantua. Olla normaali. Voi hyvä luoja, miten suurenmoista se olisi!

 

Helkaneidin tarina

Tänään kerron teille Borgin kirjan innoittamana tarinan, jonka taustoja availen huomenna. Kuulostaako tutulta? (Ellet malta odottaa huomiseen, lue Tiitulan hieno  juttu samasta teemasta.)

Olipa kerran Helkaneiti, omasta mielestään fiksu ja filmaattinen virkanainen. Aamuisin hän nousi reippaasti (joskus vähemmän reippaasti) ylös ja kiehautti kahvit, jotka hörppi aamun aviisia selatessaan. Koko ikänsä hänelle oli toitotettu, että aamiainen on päivän tärkein ateria. Aamusyöminen oli kuitenkin aina ollut hänelle vaikeaa, tuntui kuin elimistö ei olisi ollut vielä valmis vastaanottamaan mitään. Kuin se ei olisi vielä hereillä. Niinpä heti kotoa muutettuaan hän lakkasi syömästä aamiaista.

Helkaneidin työpäivä eteni kiivaassa tahdissa, täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia tehtäviä ja tapaamisia. Nälkä alkoi kaihertaa vasta lähempänä yhtä, mutta eihän silloin enää lounaalle ehtinyt: muut olivat omansa nauttineet ja puhelin ja sähköposti tukkeutuivat viesteistä, ovi kävi vierailijoista. Helkaneiti joi kupin kahvia ja ajatteli, että laittaisi sitten kotona jotakin oikein hyvää. Nälkääkään ei kohta enää tuntunut: vatsa totesi, että ilmeisesti kurkku on poikki kun mitään ei ilmesty. Olemassa olosta on siis turha muistutella.

Helkaneidin päivä venyi. Vasta neljän jälkeen rauhoittui sen verran, että ehti syventyä niihin työtehtäviin joita oli päivän aikana suunnitellut tekevänsä. Aikaisintaan kuudelta neitimme suuntasi kotia kohti.

Vaan nyt oli Helkaneidillä ihan oikea, huutava, kiljuva, protestoiva nälkä. Ei tullut kuuloonkaan, että ehtisi laittaa ruokaa. Helkaneiti nappasi lähikaupasta eineksen mukaan ja heitti sen mikroon. Kolme minuuttia ja ihanalta tuoksuva rasvapommi liukui Helkaneidin kurkkua pitkin alas. Kyytipoikana Helkaneiti nautti kaksi, kolme, neljä palaa leipää. Kun oli niin hirveä nälkä, ettei pelkkä lämmin ruoka tuntunut millään riittävän.

Aterian päälle Helkaneiti keitti kahvit, kun oli niin ähky olo. Kahvin kera hän nautti viinereitä, ne kun sattuivat olemaan tarjouksessa. Eikä niitä voinut ostaa vain yhtä. Tai kahta, silloinhan myyjä olisi arvannut, että Helkaneiti syö molemmat itse. Ostettiin siis neljä, sehän on se ihanneperheen koko. Jäisihän siitä sitten pari seuraavaksi päiväksi.Mutta kun ne olivat niin hyviä. Ja päiväkin oli ollut niin rankka: nyt oli ansaittu jotakin tosi hyvää. Helkaneiti söi kolme viineriä ja katseli sitä neljättä; olo oli todella täysi, mutta kannattiko sitä yhtä jättää huomiseksi? Eihän siitä tulisi kuin vihaiseksi. Koska kahvi oli jo juotu, neljäs viineri sai kyytipojakseen lasin maitoa.

Maha piukeana Helkaneiti asettui telkkarin eteen ja kanavasurffaili aikansa. Vaan kas, puolen tunnin kuluttua tuli ihan kamala nälkä. Onneksi kaupasta tuli ostettua se sipsipussi. Kaksikin, ja megakokoa: kyllähän nyt neljän hengen perheessä sipsejä kului – kuvitteellisessakin. Helkaneiti tyhjensi megapussin ja joi lasin maitoa päälle.

Nyt oli mukava köllähtää vuoteelle vatsan viereen maate. Ennen nukahtamistaan Helkaneiti vielä mietti elämän epäreiluutta. Miksi ihmeessä jotkut lihoivat niin hirveästi? Helkaneitikin söi niin paljon vähemmän kuin työtoverinsa, silti hän oli ainoa joka lihoi. Geeneistä se kaikki johtuu, Helkaneiti päätti ja sulki silmänsä. Huomenna aloitetaan taas laihdutuskuuri. Tai jos vasta maanantaina, kun niitä sipsejäkin oli vielä jäljellä.

 

Huoneentaulu

Nöyryydessä, hiljaa, tulee tukevien rouvien
kilojansa kantaa kuten synnin merkkiä.
Vaikka eivät tanssi läpi tämän maailman krouvien,
aina täytyy häpeälle olla herkkiä.

Korottaa ei sovi ääntä, eikä auta itkeä,
synnin palkka painavalta tuntuu lihassa.
Jollei kerran halujansa osaa nuorna kitkeä,
kantakoon ne sitten lähimmäisten vihassa.

Katse alas painettuna, sopivasti sopuillen
lähestyköön nuhteetonta siskoa.
Ihastellen, kehuen ja omaa vartta peitellen
yrittäköön mekkoansa alas kiskoa.

Ruokapöydässä on hyvä aina vähän valittaa,
samalla kun ahmii kolme leipää tukevaa,
kuinka hyvin vaikeata onkaan täällä laihduttaa -
ja, voih, kuinka olisi se silti pukevaa!

Eila Jaatinen. Lihavan matamin laulut. Helsinki: Kirjapaja, 1989.

 

Ruby, lihava Barbie (1998)

 

Älä koskaan

Älä koskaan syö enemmän kuin jaksat nostaa.

- Miss Piggy -

 

Tunteiden vuoristoradalla

Heräsin aamulla todella hyvällä mielellä, viikko on mennyt hyvin syömisten suhteen ja painoa pitäisi olla pudonnut ainakin se puoli kiloa. Astuin kotivaakaan ja se näytti puolen kilon lihomista. Mieliala tuli alas että rytisi.

Painonvartijoita kohti asteli masentunut ihminen: miksi ihmeessä paino ei ollut laskenut, vaikka olin syönyt kuten pitää? Syyttelin sitä ryökäleen mustikkapiirasta – olin mielestäni pysynyt hyvin sallittujen pisteiden sisällä, mutta oliko se mokoma sittenkin vaikuttanut? Piiras oli ainoa muutos normaaliin syömiseeni, joten sen täytyi olla syyllinen. Ikinä enää en leivo mitään hyvää, se on saletti. Enkä varsinkaan pistä mitään hyvää suuhuni, sanoo Borg mitä tahansa. Kyllä jämpti on niin.

Ja sitten astun viralliselle vaa’alle ja pudotusta on mukavat puoli kiloa. En tiennyt mitä ajatella.

Ihana ohjaaja huomasi reaktiossani jonkin olevan vialla ja alkoi tsempata. Hän muistutti miten paljon kokonaispudotukseni on, ja miten mahtavaa on kun tulee kesä ja maailma on täynnä vaikka miten mukavaa tekemistä. Just niin: viiden viikon kesäloma edessä kaikkine houkutuksineen ja ilman päivittäisen työn tuomia rutiineita. Mitä enemmän ohjaaja tsemppasi, sitä syvemmälle apeuden aapaan upposin. Lopulta oli pakko paeta paikalta.

Minulle kovin epätyypillinen apeus selittyi kalenteria vilkaisemalla. Se on taas hormonikierto joka pistää kaiken sekaisin, joten se siitä. No problemo.

Mutta se ryökäleen kotivaaka vieläkin kismittää. Vaihdoin siihen uudet patterit projektin alkaessa, joten virran vähyydestä ei pitäisi olla kyse. Tekisi mieli heittää vesilintua koko romulla. Mutta kun se ryöjä näyttää yleensä  melkein puolitoista kiloa vähemmän kuin Painonvartijoitten vaaka. Kuka täysjärkinen nainen sellaisesta haluaa luopua?

nauraa Helkaneiti, ja toivottaa samalla kaikille siskoille oikein hyvää ja virkistävää viikonloppua!